Kokonaishanketta on tekemässä ainutlaatuinen, keskenään kilpailevista maamme johtavista digitaalisen median tuotantoyhtiöstä koostuva toteuttajajoukko. Tuotantoon osallistuvat Everscreen, Morning Digital Design, TietoEnator Digital Innovations ja A4 Media. Hankkeen 16 historiantutkijan voimin tehtävästä asiakäsikirjoituksesta sekä kokonaistuotannosta vastaa Kärkijoukkue Oy. Hankkeeseen kuuluu myös Tampereen teknillisen korkeakoulun Digitaalisen median instituutin virtuaalisten taistelukuvausten tutkimus- ja ohjelmistoprojekti. Hankkeen suunnitteluun ja tuotantovaiheeseen osallistuvat yhtiöt osallistuvat hankkeeseen siksi, että ne haluavat olla mahdollistamassa epätavallisen suurta ja kansallisesti merkittävää hanketta sekä tuoda siihen maamme parasta, digitaalisen median alaa kokonaisuutena kehittävää osaamistaan.

Kärkijoukkue Productions Oy
Kärkijoukkue perustettiin 1998 Suomen Sodat –multimediahankkeen projektiyhtiöksi vetämään hanketta. Kärkijoukkue vastasi viiden vuoden hankkeessa tarvittavan rahoituksen kokoamisesta sekä projektin johdosta. Lisäksi yhtiön vastuulla oli osaprojekteista asiakäsikirjoitus ja karttatuotanto, päätoimittajana everstiluutnantti, VTM Ari Raunio. Yhtiö toteutti myös maasto- ja veteraanikuvaukset sekä ensyklopedian kuvat ja äänet. Yhteistyössä Tampereen teknillisen yliopiston Digitaalisen median instituutin kanssa kehitetyillä ohjelmistotyökaluilla Kärkijoukkue tuotti ohjelmaan vuorovaikutteiset 3D-skenaariot ja maastomallit.
Yritykseen kuuluu viisi työntekijää. Lisäksi tietoverkossa työskentelee sotahistorian asiantuntijoita asiakäsikirjoittajina. Suunnitelmiin kuuluu syyskuussa 2004 päättyvän multimediahankkeen jälkeen siirtää koottu aineisto verkkoon ylläpidettäväksi osana Suomen kansan digitaalista muistia. Projektia varten kehitetyille yleiskäyttöisille 3D -ohjelmistotyökaluille haetaan uusia käyttöalueita.
Yrityksen kotipaikka on Pyhtää.
Leo Skogström, toimitusjohtaja, everstiluutnantti, 0500-552 725,
TietoEnator Digital Innovations
Digital Innovations -yksikön tehtävänä on rakentaa TietoEnatorille maailman johtava sähköisen asioinnin osaamiskeskus. Tämän avulla TietoEnator kasvattaa jalansijaa sähköisten asiointipalveluiden rakentajana kansainvälisesti. Yksikkö yhdistää parhaat käytännöt, innovaatiot sekä toimialakohtaisen osaamisensa konsernin kaikkien maiden ja yksiköiden käyttöön. Yksikössä on 260 työntekijää neljässä maassa.
Suomen Sodat -hankkeen haasteista merkittävimpiä on ollut lukuisien tutkijoiden, käsikirjoittajien ja sisällöntuottajien tuottaman aineiston sekä tuotantoprosessin hallinta. Tämän tuotannollisen yhteistyön on mahdollistanut TietoEnator Digital Innovationsin ko. projektia varten suunnittelema ja toteuttama verkon yli toimiva tuotantojärjestelmä. Tuotantojärjestelmän tietokanta toimii suoraan dvd -multimedian ytimessä, ja muodostaa merkittävän kansallisen tietovaraston. Digital Innovations on myös www.suomensodat.com –verkkopalvelun suunnittelija ja toteuttaja.
Lisätietoja: Jukka Tiainen, , www.tietoenator.com
Morning Digital Design
Morning Digital Design on digitaalisen markkinointiviestinnän suunnittelu- ja tuotantotoimisto. Suunnittelemme ja toteutamme tehokkaita markkinointiviestinnän ratkaisuja digitaalisiin päätelaitteisiin. Morning Digital Design Oy:n ylivoimaista osaamista ovat digitaalisen markkinointiviestinnän konsultointi ja suunnittelu, internet-ratkaisut ja -palvelut, korkeatasoiset digitaaliset presentaatiot ja digitaalisen television palvelut ja mainonta.
Osuus Suomen Sodat-hankkeessa:
Ohjelmointi, kokonaisuuden muotoilujohtaminen (design management), videointrojen käsikirjoitus ja editointi.
Lisätietoja: Konseptisuunnittelija, Timo Leskinen,
, 040- 849 1154

Everscreen Oy
Everscreen on e-learningin ja digitaalisen yritysviestinnän asiantuntijayhtiö sekä osa SanomaWSOY-konsernia.
Digitaalinen yritysviestintä on e-learningin ohella Everscreenin liiketoiminnan tärkein sektori. Autamme asiakasta oikean ja tuloksellisen ratkaisun määrittelyssä. Toteutamme ohjelmia, joissa huomioidaan sisällön helppo muokattavuus eri käyttötarkoituksia varten.
Everscreenin aktiivinen asiakasyhteistyö on saanut kiitosta ja työn laadusta kertoo yli 30 palkintoa kotimaisissa ja kansainvälisissä digitaalisen median kilpailuissa
Everscreenin rooli tuotannossa oli koordinoida, suunnitella ja toteuttaa Suomen Sodat -projektin elämykselliset osiot: kesän 1944 ratkaisutaisteluiden videointrot ja jatkosodan päävaiheiden esittelysivut. Tehtävä piti sisällään introvideoiden mediakäsikirjoituksen, editoinnin ja ohjauksen sekä periodisivujen mediakäsikirjoituksen ja materiaalien tuotannon. Mediamateriaalina käytettiin muun muassa historiallisia valokuvia ja dokumenttifilmimateriaalia, taistelukarttoja, sotaveteraanien haastatteluja, taistelukenttäskenaarioita ja sodan aikaisia radioäänitteitä.
Lisätietoja: Anneli Hyvönen, Projektipäällikkö,
p. 020 136 7722,

A4 Media Oy
A4 Media suunnittelee, tuottaa ja ylläpitää verkkopalveluita, joiden tehtäväna on saada aikaan paras mahdollinen hyöty asiakkaalle. Yhtiön ydinosaamista on konseptointi, sisällöntuotanto, luova ongelmanratkaisu, projektinhoito, eri kanavien erojen ja luonteiden erottaminen. A4 Median taustalla on Suomen pisin uusmedia-alan kokemus. Asiakkainamme ovat muiden muassa TeliaSonera, Elisa, Suomen Posti sekä Volkswagen, Audi ja Seat -henkilöautot.
A4 Median toimitusjohtaja Tanu-Matti Tuominen toimii hankkeessa projektikonsulttina, jonka vastuulla on hankekokonaisuden suunnittelua, Kärkijoukkueen neuvonantajana toimimista sekä tuotteen markkinoinnin suunnittelua. Tuominen on ollut hankkeessa mukana sen alusta vuodesta 1998 lähtien, jolloin hän työskenteli Tietovalta Oy:n luovana johtajana ja toisena perustajana.
Yhteyshenkilö: Tanu-Matti Tuominen, toimitusjohtaja,
+358 500 593001,

Mediacenter
Mediacenter on Kotkassa toimiva viestinnän tuotantotalo. Mediacenterissä työskentelee kymmenkunta vakituista ammattilaista. Lisäksi käytämme laajaa yhteistyöverkostoa. Liikeideanamme on tarjota yrityksille ja yhteisöille kaikki heidän tarvitsemansa markkinointiviestintä palvelut. Tuotamme julkaisuja, TV- ja video-ohjelmia, digitaalista mediaa, 3D visualisointia sekä koulutus- ja konsultointipalveluja. Suurimpia asiakkaitamme ovat teollisuus, oppilaitokset ja TV-yhtiöt.
Mediacenter on osallistunut Suomen Sodat projektin taistelumaastojen kolmiulotteisten maastomallien visualisointiin ja animaatioiden tuottamiseen, joita käytetään video-introjen kuvitukseen ja interaktiivisiin skenaarioihin.
Lisäksi yritys hallinnoi 'Taistelumaasto 2' -Interreg-projektia. Mediacenter on myös konsultoinut Suomen Sodat projektia.
Yhteyshenkilö: Pasi Riiali - Mediatuottaja, 05 215 217 , 040 552 8224, , www.mediacenter.fi
Media Center
Kymenlaaksonkatu 10
48100 Kotka